Oletko koskaan pysähtynyt miettimään, miten paljon tunteita vesi voi herättää? Uimataito ei synny pelkästä tekniikasta, vaan siitä, mitä mieli ja keho kokevat vedessä. Joskus pelkkä kelluminen riittää, varsinkin silloin kun arki painaa tai olo on stressaantunut. Joskus taas kylmä vesi saa kehon jännittymään ennen kuin edes ehtii ajatella. Ja välillä veteen meneminen voi tuntua niin pelottavalta, ettei sinne halua astua yksin.
Ensiaskeleet veteen
Hiljattain minulla oli asiakas, joka oli ulkomaalaistaustainen ja ensimmäistä kertaa elämässään uimahallissa. Ajattele, miltä se tuntuu: suomalainen peseytymis- ja uintikulttuuri on hänelle täysin vieras, ympärillä on uusia tapoja ja sääntöjä, ja kun hän lopulta astuu altaaseen, vesi tuntuu kylmältä ja allas syvältä. Jännitys nousee niin, että huimaa.
Mutta sitten joku ottaa sinut vastaan. Juttelee rauhallisesti. Kävelee vierelläsi matalassa päässä, askel kerrallaan. Ja pikkuhiljaa keho alkaa pehmetä, hengitys tasaantuu ja vesi ei tunnukaan enää yhtä vieraalta.
Kun olimme hetken kävelleet yhdessä, annoin hänen liikkua itsenäisesti matalassa päässä. Ei mitään kiirettä, ei tavoitteita. Vain sitä, että jalat tuntuvat pohjassa ja keho saa aikaa tottua uuteen tunteeseen. Hän pysähtyi välillä, hengitti syvään ja sanoi hiljaa, että jännitys alkaa vähän hellittää. Pieni muutos, mutta valtavan tärkeä.
Muistutin häntä hengityksestä, siitä, että rauhallinen uloshengitys on kuin viesti keholle: olet turvassa. Vesi ei vaadi mitään, se vain kannattelee.
Harjoitukset ovat aina yksilökohtaisia
Harjoitukset ovat aina uimarikohtaisia. Toiselle toimii selällään kelluminen, koska silloin ei tarvitse miettiä hengitystä ja kasvot pysyvät veden pinnalla. Toiselle taas on helpompaa aloittaa mahallaan, kun näkee ympäristöön ja selvästi näet, kuinka syvää on. Tällä kertaa selällään kelluminen tuntui liian suurelta askeleelta. Niinpä otimme avuksi pötkylän ja aloimme etsiä tunnetta siitä, voisiko siihen nojata edes vähän.
Se oli hänelle vaikeaa. Kehon oli vaikea luottaa, että jokin muu kuin omat jalat voisi kannatella. Vaihdoimme taktiikkaa. Nostimme jalkoja vuorotellen kevyesti vedestä, vain sen verran, että hän sai tuntea, miltä noste tuntuu. Sitten kokeilimme istuvaa asentoa, nojata pötkylään kuin nojatuoliin, jalat silti tukevasti pohjassa. Pieni leikki, mutta se toi kehoon uudenlaista pehmeyttä.
Silti tunsin, että selällään oleminen ei ollut hänelle oikea suunta siinä hetkessä. Ajattelin, että hänen olisi helpompi edetä mahallaan. Niinpä otimme toisen ryhmäläisen mukaan ja teimme pieniä hengitysharjoituksia. Ensin kastelimme vain suuta. Sitten nenää. Sitten koko kasvoja. Ja yhtäkkiä jännitys oli poissa. Hän nauroi ja sanoi, että veden alle katsominen tuntuu yllättävän hyvältä.
Lopulta kävelimme yhdessä niin, että hän puhalteli kuplia veteen ja kasteli kasvojaan aina välillä. Ei kiirettä, ei pakkoa. Vain uteliaisuutta ja iloa. Ensimmäistä kertaa elämässään hän laittoi kasvot veteen ja lähti kotiin voittajana.
Mitä tämä kertoo uimataidosta?
Kun näitä hetkiä seuraa vierestä, huomaa aina saman asian: uimataito ei ala käsistä tai jaloista. Se alkaa tunteesta. Siitä, mitä keho kertoo, kun se kohtaa veden. Jokainen uusi uimari tuo mukanaan oman historiansa, omat kokemuksensa ja oman hermostonsa tavan reagoida. Siksi ei ole olemassa yhtä oikeaa tapaa aloittaa. On vain se, mikä tuntuu turvalliselta juuri siinä hetkessä.
Vesi paljastaa paljon. Se näyttää, missä kohtaa keho jännittyy, missä kohtaa hengitys pysähtyy ja missä kohtaa mieli yrittää vielä pitää kiinni kontrollista. Ja samalla vesi tarjoaa mahdollisuuden: kun keho saa aikaa, kun hengitys pehmenee ja kun joku kulkee vierellä, vesi alkaa tuntua erilaiselta. Se ei enää työnnä pois, vaan alkaa kannatella.
Tämä on uimataidon ydin. Ei se, kuinka pitkälle ui tai kuinka nopeasti oppii, vaan se hetki, jolloin keho ja mieli löytävät yhteisen rytmin. Kun vesi ei ole enää uhka, vaan ympäristö, jossa voi olla rauhassa.
Millainen tunne sinulla on vettä kohtaan?
Vesi herättää meissä jokaisessa jotakin. Jollekin se on rauhaa. Jollekin jännitystä. Jollekin muistoja lapsuudesta, jollekin taas täysin uusi maailma. Mikään tunne ei ole väärä, eikä mikään tunne kerro siitä, osaako uida vai ei. Ne kertovat vain siitä, millainen suhde sinulla on veteen juuri nyt.
Ehkä sinäkin olet joskus kokenut sen pienen jännityksen, kun vesi tuntuu kylmältä. Tai sen helpotuksen, kun hengitys tasaantuu. Tai sen ilon, kun uskallat kastaa kasvot ja huomaat, ettei se ollutkaan niin pelottavaa.
Vesi on paikka, jossa voi oppia kuuntelemaan itseään. Se ei vaadi suorittamista. Se ei vaadi rohkeutta kerralla. Se antaa mahdollisuuden edetä juuri siinä tahdissa, joka tuntuu oikealta.
Jos haluat tutkia omaa suhdettasi veteen, kuljen mielelläni rinnalla. Ei suorittaen, vaan kuunnellen. Ei kiirehtien, vaan antaen veden kertoa, miltä juuri sinusta tuntuu.
Haluatko kuulla lisää tulevista kursseista, liity sähköpostilistallemme
