Alkeiden opettaminen on kulkenut mukanani yli 15 vuotta, ja vaikka olen vetänyt samoja kursseja ilta toisensa jälkeen, en ole vieläkään kyllästynyt. Jokainen ryhmä on erilainen, jokainen tarina ainutlaatuinen, ja juuri se tekee tästä työstä minulle niin merkityksellistä.
Talviuinnin maailmanmestaruusviesti vei minut ja siskoni Oulun Raatin yöhön, kylmään veteen ja kokemukseen, jota en olisi osannut ennakoida. En ollut koskaan aiemmin käynyt avannossa, mutta yksi sysäys riitti viemään minut mukaan lähes maailmanennätyksen rikkoneeseen viestiin. Tämä on kertomus siitä, miltä matka tuntui ja mitä talviuinti on opettanut minulle vedestä ja itsestäni.
Kylmään veteen astuminen on avannut minulle aivan uuden puolen uinnista. Ensimmäisistä varovaisista kastautumisista aina valmistautumiseen Oulun talviuinnin MM‑kisoihin tämä matka on muistuttanut siitä, miltä tuntuu olla taas aloittelija. Kylmä, utelias ja jokaisella hengityksellä jotain uutta oppiva.
Ensimmäinen kertani avannossa yllätti lempeydellään. En ollut koskaan ajatellut olevani talviuimari, mutta nyt huomaan olevani matkalla kohti jotain uutta, ehkä jopa kohti talviuintiviestiä.
Vesi herättää meissä jokaisessa jotakin. Jännitystä, rauhaa, yllätyksiä ja oivalluksia. Tässä kirjoituksessa kerron asiakkaan tarinan kautta, miten uimataito alkaa tunteesta, ei niinkään tekniikasta, ja miten lempeä eteneminen voi muuttaa koko kokemuksen vedestä.
Kun katson taaksepäin, näen miten vesi kulki mukanani kaikissa elämänvaiheissa. Lopulta ymmärsin, ettei se ollut sattumaa. Vesi oli se paikka, johon palasin aina uudelleen – ja siitä syntyi halu rakentaa Vedessä, tila jossa muutkin voivat löytää oman turvansa.
Vesi kulki mukanani myös silloin, kun elämä vei minut kauas siitä. Opiskelin, etsin paikkaani työelämässä ja kannoin surua, mutta opettaminen pysyi taustalla kuin hiljainen lanka, joka ei koskaan katkennut. Aikuisten opettaminen auttoi minua jaksamaan silloinkin, kun muu elämä tuntui raskaalta.
Vesi on kulkenut mukanani koko elämäni — turvasatamana, opettajana ja paikkana, jossa olen saanut olla oma itseni. Tässä blogisarjan ensimmäisessä osassa palaan lapsuuteeni, siihen hetkeen, jolloin ymmärsin, että vesi ei ole minulle vain elementti. Se on koti.
Moni aikuinen kokee osaavansa uida, mutta todellinen uimataito ei aina vastaa omaa käsitystä. Tässä artikkelissa avaan, mitä uimataito oikeasti tarkoittaa ja miksi aikuisen kannattaa vahvistaa taitojaan turvallisessa ohjauksessa.
Monilla meistä on kokemuksia vedestä, jotka ovat jääneet mieleen — eivät aina hyvällä tavalla. Ehkä lapsuudessa tapahtui jotain ikävää veden äärellä: tipahdit laiturilta, molskahdit uimarenkaasta läpi eikä jalat yltäneet pohjaan. Ehkä säikähdit. Tai ehkä sinulle sanottiin vain ”ui, ui!” — ja yritit, mutta päädyit veden varaan. Kenties sinua painostettiin uimaan, Lue lisää